Minkä laisen postauksen haluaisitte

maanantai 12. syyskuuta 2016

#4 Päivä tallilla 7.9

Menin viimeksi Millalla joka oli minulle uusi tuttavuus. Milla on (ex?)ravuri.
Aluksi aloin harjata Millaa ja se tuntui niin kiltiltä kuin lämppärit yleensäkkin. Laitoin varusteet ja pintelit. Pinteleitä olin laittanut vain kerran ennen ja siittä taisi tullakkin suurin haaste.

Menimme kentälle nousemaan selkään Milla tuntui ihan kivalta käynnissä vähän tahmea niinkuin jotkut ravurit ovatkin. Teimme käynnissä tehtäviä ja sitten siirryimme raviin. Millan ravi oli aika suurta ja pompottavaa. Siihen oli aluksi vaikea mukautua.  Teimme ulkoapu harjoitteita ja voltteja. Volteilla Milla ei oikein taipunut johtunee varmaan siittä kun ravurit juoksevat suoraan. Sen jälkeen saimme ruveta nostamaan laukkaa. Opettajani sanoi että Millan laukka on viälä sellaista kiihdytys laukkaa. Eli ei vielä kunnollista. Nostin laukan ja olin arvellut aika oikein millaista se olisi. Kun olen mennyt ennenkin yhdellä ex-ravurilla.
Sen jälkeen teimme yhtä kääntämis tehtäviä . Sitten menimme pienelle loppu kävelylle.

Otin varusteet pois ja vein sen laitumelle

-Jensku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti