Minkä laisen postauksen haluaisitte

tiistai 13. joulukuuta 2016

13.luukku Kuvapostaus

Nyt teen kuva postauksen tässä. Kaikki kuvat ovat Maikista ja yritän laittaa niitä suurin piirtein järjestykseen vanhimmasta uusimpaan.

Tämä kuva on muistaakseni ensimmäinen ottamani kuva Maikista.










Tässä näitä olikin sitten jonkin verran. Ne ovat suurin piirtein kuvan otto järjestyksessä. Huomaa kun kesällä oli noin kirkasta ekassa kuvassa ja kuinka kuvien taustat sitten tummuivatkin.








maanantai 12. joulukuuta 2016

12. Luukku Hieman vaikeaa....

Hei.

Tämä aihe on minulle henkilö kohtainen mutta halusin tulla purkamaan sitä näin illalla ja muutenkin jonnekkin.

Aloitetaans. Pulitoista vuotta sitten rupesin juttelemaan paljon Whats app;issa luokkalaiseni kanssa (poika) .Noin viime vuoden joulukuussa hän suuttui minulle,mutta siittä riidasta selvittiin muutamilla keskusteluilla kasvotusten ja anteeksi pyydellen.
  Joulu loma oltiin sovussa ja viestiteltiin paljon...
Joulun jälkeen kun palattiin takaisin kouluun niin oltiin varmaan viikko sovussa ja sitten hän suuttui jostain turhasta. Se olikin pitkä selvittämis prosessi mutta siittäkin selvittiin. Ei siinä mennyt kuin joku 2kuukautta xD...  Sen jälkeen oltiin taas sovussa olin jo ihan rikki noitten riitojen takia mutta vielä piti kestää noin viikon sovun jälkeen taas yksi riita.
 Tiedän että se oli osittain minun syytäni mutta ei riita synny vain yhden ihmisen sanomisesta joten. En aivan ymmärtänyt riidan syytä. Ensin hän oli sitä mieltä että ei anna minulle enää koskaan anteeksi. Kun koulu oli loppunut ja pääsimme kesälomalle hän oli laittanut viestin minulle, että ei halua lähteä yläasteelle riidoissa. Joten se anto anteeksi.
  Kun yläastetta oli käyty joku kuukausi se ei vaan enää puhunut mulle. Mietin et mikä nyt on . Kysyin siltä nii se oli kuulemma suuttunut mulle TAAS..... ja nyt ei ollut tähän todellakaan syytä...

Tässä viikon verran olen ollut mietteisä ja ajatellut mistä nämä kaikki on johtunut ja mitä teen seuraavaksi. Tämän viikon verran ajatellessa on muutaman kerran tullut kyyneliä silmistä ja en tiedä yhtään minkä takia (enkä muutenkaan ole itkijä tyyppejä). Tätä kirjoettaessakin jouduin palaamaan taas takaisin asioihin joihin en haluisi enää palata ja tämä henkilö on oikeasti ollut minulle tärkeä mutta nyt en tiedä mitä enää on mahdollista tehdä. Olen yrittänyt unohtaa hänet ja onnistuin siinä jo aika hyvin mutta tämä viikko palautti hänet mieleeni ja rupesi  musitelemaan kuinka luotin häneen silloin ja hän oli tukenani tarvittaessa. Minä kerroi hänelle paljon asioitani melkein tietää minusta yhtä paljon kuin parhaat kaverini,sekä hän kertoi paljon itsestää. Tämä vuosi on ollut ehkä minulle henkisesti raskaimpia ja sen takia olen myös itkenyt paljon vaikka välillä en tiedä miksi.
  Toivon että voisimme vielä sopia hänen kanssaan tai minun vain pitää unohtaa hänet vaikka siittä tuleekin vaikeaa varsinkin kun on samassa koulussa kuin minä...
 Kiitos jos joku edes jaksoi lukea tätä. Laittakaa kommentteihin tai instaan viestiä jos olette samaistuneet joskus tähän tunteeseen

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

11.Luukku Tietovisa

Teen tänne tietovisan ja vastaukset minulle saa laittaa blogin instagramin direktiin. Teen sitten shoutin parhaiten oikein vastaajalle, joko täällä tai instan puolella eli nyt siis vaan vastailemaan. Vastauksia löytyy hyvin täältä blogin puolelta.
Insta;@maikki_ja_hilppa

1.Kauanko ratsastusta olen harrastanut 2017 kevään lopussa?
A)5 vuotta
B)3 vuotta
C)7 vuotta

2.Mitkä ovat lempi hevosrotuni?
A)Suokit,puoliveriset ja lämminveriset
B)Täysiveriset ja suokit
C)Paintit ja appaloosat

3.Minkä ikäinen olen?
A)15v.
B)12v.
C)13v.

4.Entisen tallini nimi?
A)Ratsastuskoulu Ilola
B)Ratsastuskoulu Ilolla
C)Ratsastuskoulu Ilo

5.Maikin oikea nimi?
A)Mikey Ger
B)Mike Ger
C)Mike Get

6.Minkä ikäinen Tomu on?
A)24 vuotta
B)26 vuotta
C)20 vuotta

7.Kuka on Siron Merkki?
A)Hilppa
B)Tomu
C)Smurffi

Nyt sitten vaan vastailemaan...


10.Luukku Parhaat muistot Hilpan kanssa

Hilpan kanssa minulla ei ole oikeastaan vaan muutamia hyviä muistoja mutta aina yksi hyvä löytyy. Tämä saattaa kuulostaa oudolta mutta...... kohta kuulette.

 Olin tunnilla hilpalla tunti oli mennyt hyvin olin silloin muistaakseni ensimmäistä kertaa hypännyt. Oli loppu tuntia ja kävelimme pitkää sivua. Hilppa yhtäkkiä säikähtää lanta astiaa ja sieltä minä tulinkin alas. Se oli ensimmäinen tippumiseni. Hilppa jäi seisomaan viereeni ja siittä arvelin jo että luottaisin siihen paljon. Nousin takaisin selkään ja kun tunti lopoui vein sen karsinaan. Karsinassa se laittoi päänsä syliini ja minusta tuntui että se pyysi anteeksi silloin rupesin luottamaan Hilppaan ja siittä tuli munulle rakas.
Enää en näi rakasta, tallin vaihtoni takia,mutta sydämmessä hän aina pysyy

lauantai 10. joulukuuta 2016

8.Luukku 10 faktaa minusta ratsastajana


1. Olen ratsastanut 2,5 vuotta
2.Tykkään hevosista jotka ovat jonkin verran hankalia ja omalaatuisia.
3. Lempi hevosrodut ovat Suomenhevoset ja puoliveriset, mutta tykkään myös paljon lämminverisistä.
4. Hyppäsin ensimmäistä kertaa kunnolla kesän lopussa.
5. Tasoltani olen suurin piirtein HeC-B ja re 50-60cm
6. Olen menettänyt tärkeän hevosen tallin vaihtoni takia.
7. Olen oppinut viimeisen puolen vuoden aikana paljon esim.hyppäämään ja olla luovuttamatta.
8.Minulla ei ole omaa tai vuokra/hoito hevosta.
9.Olen ollut pienestä lähtien hevosten parissa.
10.Rakastan nykyistä tallia ja sen hevosia, sekä ihania tuntilaisia joihin olen puolen vuoden aikana tutustunut.

9. Luukku Tallipäivä

Menin tallille 9.12 korvaustunnille. Menin Millalla ja meillä oli ihan koulutunti. 
 Tunti alkoi tietenkin selkään nousulla ja alku käynneillä. Sen jälkeen rupesimme menemään käynnissä eri ratsastus radan teitä.
  Seuraavaksi menimme kevyttä ravia jossa piti tehdä voltteja ja ympyröitä. Millan kanssa piti hakea aluksi paljin tasaista tahtia ja ensin ihan ymoyröillä suoruutta ja sitten vasta taivuttamista. Koska onhan Milla ex-ravuri. 
  Lopuksi menimme keskihalkaisijaa ja siittä toiseen suuntaan laukkaa. Millan kanssa laukat sujuivat parin askeleen verran luultavasti kentän pohjan arkailujen takia.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

7.luukku Huonot muistot Maikin ja Hilpan kanssa.

Maikin kanssa huonoja muistoja ei sinänsä ole erillisiä vaan niitä on useampia. Esim.kun Maikki pysähtelee, ei liiku, tekee pukkeja ynnä muuta . Joskus hermot menee todella paljon ja joskus vähemmän. Yksi huono kerta oli kin puhdistin Maikin kavioita ja se vetäisi sen käsistäni pois ja paiskasi sen varpaillemi.Mutta aina Maikki on silti aina sydämmessäni hyvinä ja huonoina hetkinä <3.

Hilpan kanssa minulla ei ollut koskaa mitään huonoja muistoja sillä se oli aina niin ihana. Ainoat tunnit olivat jos Hilppa ei nostanut laukkoja, vei minua laukoissa tai meni muuten täysiä ympäri kenttää mutta ikinä en suuttunut, raivostunut tai edes menettänyt hermojani sen kanssa...

Kerron täs samassa että jos joku ei ole vielä meenyt seuraamaan blogini insta tiliä niin se on: @maikki_ja_hilppa

tiistai 6. joulukuuta 2016

6. luukku Parhaat muistot Maikin kanssa

Minulla on kaksi parasta muistoa Maikin kanssa kerron tässä sitten ne molemmat.

  1. Ensimmäinen paras muisto oli kun lähdimme maastoon. Itse en ole paljon maastoillut koska edellisellä tallilla ei maastoiltu juuri ollenkaan. Se oli uudella tallilla ensimmäinen maastoni ja opemme kysyi että mennäänkö kaikkia askellajeja sanoimme ,että joo. Niinpä lähdimme maastoon kävelimme ja ravasimme ensin,sitten tulimme pitkälle suoralle ja siinä piti laukata. Laukka maastossa oli aivan ihanaa varsinkin Maikilla. Menimme myös keskellä metsää pielennä ehkä traktorin polulla maastoa ja siellä oli myös risuja joita Maikki vähän hyppeli. Kerroin tunnin loputtua opelleni että se oli eka kertani laukata maastossa. Siittä lähtien olen luottanut Maikkiin 100%.

  2. Toinen paras muisto Maikin kanssa oli meidän ensimmäiset kisat yhdessä ja minun ekat estekisat.Saimme puhtaan radan ja parhaimman ajan. Joten voitimme estekilpailut. Maikki meni silloin paremmin kuin jopa tunneilla ei pysähdellyt eikä tehnyt mitään tyhmää.

Hyvää itsenäisyys päivää kaikille


sunnuntai 4. joulukuuta 2016

1.Luukku ; Hevos/Ratsastuhistoriani...

Hevoshistoriani alkaa ihan pienestä. Koko elämäni ajan ja myös tälläkin hetkellä isovanhemmillani on ollut hevosia. Pienestä asti olen harjaillut niitä ja kolmevuotiaana ensi kertaa kävin hevosen selässä ja siittä hevos rakkaus on alkanut. Isovanhemmilla tähän aikaan mennässä olen siivoillut karsinoita, harjaillut lattioita, harjannut hevosia ja nauttinut niiden seurasta ja muutamia kertoja ollut heppojen selässä.
Tässä huomaa kun Tomu oli vielä nuori 11vuotias

Tämä tässä on "Tomu". Tämän selässä olin silloin 3vuotiaana. Tomu on vielä isovanhemmillani hengissä. Tomu on nyt 26 vuotias. 
  Joskus kuusi/seitsemän vuotiaana isovanhempani antoivat minulle syntymäpäivä lahjaksi rahaa leiriä varten. Menin leirille lempäälään. Leiri oli päivä leiri joka kesti viikon verran. Leirin ilmoituksessa luki ettei tarvitsisi osata ratsastuksesta mitään mutta toisin kävi. Heti ekana tunrina opettaja vain sanoi nouskaa selkään ja lähtekää liikkeelle . Siittä leiristä tuli painajaismainen. Leirin ainut hyvä puoli oli hoitohevoseni Box ja toisesta Boxin hoitajasta ja minusta tuli leirin ajaksi todella hyviä ystäviä. Boxilla ei ollut toista silmää ollenkaan ja toinenkin oli jo puolisokea. Jotenkin minä luotin Boxiin todella paljon vaikka en sillä edes ratsastanut mutta Box oli erillainen kuin muut hepat. Se oli herkkä ja sitä piti kohdella tietyllä tavalla ja tulla karsinaan oamalla tavallaan. Box on jo luultavasti päätynyt vihreille laitumille mutta hän on jääny sydämmeeni todella tärkeäksi. Box opetti minulle miten kohdella hevosta.
  Leiriltä minulle oli tullut pieni hevos kammo mutta 2014 vuonna kevään lopussa harrastukseni alkoi. Aloitin ratsastuksen Ilolan ratsastuskoulussa. Aloitin muutamilla liina tunneilla ensimmäisellä tunnilla pääsin jo ravaamaan. Ekoilla tunneilla hevosenani toimi Vispori. Muutamien liina tuntien jälkeen otin pari yksityis tuntia. Toisella niistä menin ainakin Fonturilla joka on islannin hevonen. Näitten jälkeen menin jo ihan ryhmä tunneille ja niillä olin ryhmiä vaihdellen 2016 vuoden kesään asti.
Tätä hevosta en koskaan unohda tämän kanssa opin ratsastuksesta todella paljon. Joulukalenterissa tulee olemaan tästä hevosesta vielä oma teksti koska rakastan häntä niin paljon ja ikävöin. En voi unohtaa häntä. Rakas HILPPA <3
     Kunnes vaihdoin tallia. Tallin vaihdon syy oli että halusin haasteita ja halusin oppia hyppäämään ja tallin vaihto kannatti tällä hetkellä tasoni on suurinpiirtein He C-B ja 60cm.
  Tällä tallilla missä nyt olen olen saanut hyviä tuttavia ja ihmisiä joille voi tosiaan puhua kunnolla. Olen iloinen siittä että minulla on tällä hetkellä niin hyviä hevosia ratsastettavana ,hyvä valmentaja ja hyviä tallikavereita  kuin voi olla.  Ja varsinkin Maikki ilman tallin vaihtoa en olisi tavannut Maikkia mutta en olisi menettänyt Hilppaa.

         -Jensku