Minkä laisen postauksen haluaisitte

lauantai 19. marraskuuta 2016

#10 Kuulumisia taas vihdoinkin

Pyydän anteeksi kun en ole pitkään aikaan kirjoitellut tänne. Syynä se kun ei ole ollut aikaa ja kun koulu ja harrastukset viä aikaa niin paljon. Nyt aattelin tehä kaikista näistä tunneista pienet koosteet.
 12.10. Elikkäs tästä on jo paljon aikaa. Tällöin menimme maastoon ja menin Maikilla . Maasto meni ihan hyvin vaikka Maikki kulkikin vähän kuumana koko ajan ja yksi ratsastaja tippui.
Kuva ei ole tuolta päivältä mutta valitsinpa nyt tälläisen tähän.
  19.10. Tuona tuntina menin Rentulla. Menimme neli-apila tehtävää. Ja siinä samassa menimme paljon siirtymisiä. Tunti meni aivan mahtavasti Renttu oli koko ajan kuulolla eikä kuumunut edes laukoissa ja kantoi itsensä hyvin.
Ihana pikku poni <3
  26.10 Menin tunnilla Millalla. Tunnilla menimme enimmäkseen ihan hallinta tehtäviä ja sitten menimme muutamia matalia ristikoita. Oli taas jännittävää mennä välillä lämminverisellä ex-ravurilla. Menimme myös paljon siirtymisiä ja otimme muutamia laukkoja. Millalla meni on aina mukavaa vaihtelua kun on niin herkkä <3
Pikku hörökorva <3
  2.11 Tunnilla menin Helmillä joka oli minulle uusi ratsastettava. Tunnin aiheena oli paino avut joten menimme ilman satulaa. Tunti meni ihan hyvin oli minulle ensimmäinen kerta mennä ilman satulaa joten minä menin siellä selässä vähän minne sattuu. Tai no käynnissä ja ravissa pysyin siellä hyvin mutta laukka olikin ihan toinen asia...
Tässä kuvassa ei ole helmi vaan poika jota irtojuoksutimme tunnin jälkeen. Helmin kuvaa en ruvennut laittamaan koska ne olivat vielä huononpia.
  9.11 Menin tunnilla Maikilla taas vaihteeksi. Tunti meni ihan hyvin jos Maikin muutamaa mielen osotusta ei lasketa. Ravit menin ilman jalustimia ja Maikki liikkui niin upeasti. Mutta kun otin jalustimet jalkaan ja rupesimme laukkaamaan niin tuli muutamat pukit ja Maikki rupesi pelkäämään omaa varjoansakin. Yritysten jälkeen tuli vihdoin hyvät laukka pätkät joihin olin super tyytyväinen. Tunnin aiheen oli paino avut ja jossain vaiheessa tässä talvella olisi tarkoitus pystyä ratsastamaan pelkällä riimulla.
Tässä rakas tunnin jälkeen herkuttelemassa <3
  18.11. Olin ratsastamassa korvaus tunnin koska en päässyt keskiviikkona ratsastamaan. Menin tunnilla Rentulla joka oli tullut juuri maastotunnilta. Tunti meni ihan mukavasti vaikka Renttu kuumuikin TODELLA paljon. Tunnin aiheen oli siirtymiset juuri oikeissa kohdissa puomeja apuna käyttäen. Esimerkiksi menimme ensin yhden puomin ravissa jonka jälkeen piti heti siirtyä käyntiin kävellä seuraavalle puomille ja juuri puomin päällä nostaa laukka josta kentän toiselle puolella ja laukata kaksi puomia.
Kuten kuvasta huomaa olimme tunnin jälkeen märkiä. Mutta ei se menoa haitannut jos kentällä olevia lammikoita ei lasketa



-Jensku







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti